Jälkivaputus!

Vapussa on kaikki eväät ja samat ainekset, joiden kanssa henkilöstöalan ihmiset ja yritykset painivat ja koittavat saada selkoa ammatillisen olemassaolonsa tarkoitukseen.

Vappu tuli ja meni. Alkuun lumisissa ja lopulta aurinkoisissa merkeissä tänä vuonna. Muutos oli nopea ja tuntuva.

Vappu juhlana on omituinen yhdistelmä ikiaikaisia perinteitä ja jotakin tuoretta. Ei ole olemassa yhtä ainoaa syytä, miksi vappua juhlitaan. Vappu-nimisellä juhlalla on osa juurista alun perin 700-luvulla eläneessä Walpurga nimisessä englantilaisessa aatelisnaisessa, jolla oli suvun rasitteena alttius pyhiinvaellukseen ja pakanoiden käännyttämiseen ”oikeaan” uskoon.

Vappu on ollut myös ylioppilaiden ja nuorten juhla. Työväenjuhla ja poliittisten puheiden sekä marssien juhla vappu on ehdottomasti. Tai on ainakin ollut.

Mielestäni vapussa on kaikki eväät ja samat ainekset, joiden kanssa henkilöstöalan ihmiset ja yritykset painivat ja koittavat saada selkoa ammatillisen olemassaolonsa tarkoitukseen. Me olemme vapun sankareiden ja juhlijoiden agentteja, valmentajia sekä neuvonantajia!

Nykyinen työväki, varsinkin vastavalmistuneet ja keski-ikäiset ovat meille tuttuja asiakkaita. Opiskelijoille annamme mahdollisuuden erilaisiin työkokemuksiin ja autamme uralla alkuun. Yrittäjille annamme turvaa ja tuomme varmuutta tulevaan sesonkiin ja mahdolliseen hiljaiseen aikaan.

Se että vappu, yksityinen työnvälitys ja henkilöstöala ovat nuoria hengeltään ja edustavat siten tulevaisuutta, antaa hyvän syyn jakaa osaamistamme ja ilosanomaa. Kaikki myös tuntuvat pitävän vapusta. Lähes jokaisen on luontevaa identifioitua joko moderniin työväkeen, entiseksi opiskelijaksi tai ainakin ottaa kevät vastaan hyvällä mielellä.

Vappu on kuitenkin ohimenevä, kuten kaikki juhlat ja juhannukset. Niin on haihtuvaa myös työn tai aseman luoma identiteetti ja status.

Olemme jostain syystä tottuneet luulemaan työpaikkaamme osaksi omaisuuttamme. Tuo luulo lähtee ilmeisesti samasta juuresta kuin ajoittain älytön vimma omistaa kotinsa ja maksaa se velattomaksi. Todellisuudessa asia näyttää olevan tasan toisinpäin eli työ omistaa meidät.

Jos et usko, niin kysy itseltäsi, mitä haluat tehdä aina tiistaisin kello 12-15? Veikkaan että mieliteoistasi huolimatta teet töitä itsellesi tai jollekulle muulle. Tai teet töitä työlle. Mene ja tiedä.

Miten hankkia tyydytystä tuottavaa työtä ja nauttia siitä? Se on se iso kysymys. Millä saamme jokaiseen työpäivään hippusen lisää vappua, iloisuutta, karnevaalin vapautta ja meininkiä?

Uutta Vappua kohti!

Kirjoittanut Jukka-Pekka Annala

Jukka-Pekka Annala on Adecco Finland Oy:n maajohtaja ja rekrytointipalvelu Sihti -konsernin toinen perustaja.