Työelämätaitoja sanoittamassa

Sanotaan, että työelämä ja työ muuttuu jatkuvasti. Muutos on vain kiihtynyt viime vuosina. Tämä koskettaa varsinkin nuoria sukupolvia, jotka ovat jo tottuneet moninaisempiin työsuhteisiin, työnkuvien nopeaan muutokseen ja vaihteleviin työympäristöihin. Kaikenlainen joustavuus on lisääntynyt.

Keikkatyöt, kesätyöt, sijaisuudet, osa-aikatyö opintojen ohessa ja paljon muuta. Näistä ja muista vaihtelevista töistä koostuu monen nuoren työuran alkutaival. Kaikki kokemus ja aktiivisuus on hyvästä, mutta välillä on vaikeaa kertoa, mitä kaikkea on tehnyt.

Muutos ja joustavuus haastavat myös työkokemuksen sanoittamisen. Enää ei riitä, että kertoo työnimikkeen ja työn keston. Pitää osata kuvata paremmin, mitä työssään on oppinut.

Työkokemusta voi olla laidasta laitaan monelta alalta. Osa liittyy mahdollisesti opintoihin, osa on lisätienestiä. Työelämä vaatii yhä enemmän työelämä- ja sosiaalisia taitoja. Näitä oppii tekemällä töitä erilaisissa ympäristöissä, erilaisten ihmisten kanssa ja monilla aloilla.

Henkilöstöpalveluyritykset tarjoavat nuorille mahdollisuuksia ja väyliä työelämään ja työelämätaitojen oppimiseen. Ehkä voisimme vahvistaa myös nuorten kykyä sanoittaa kokemusten kautta oppimaansa.

Erilaiset työympäristöt opettavat sopeutumista uusiin tilanteisiin ja joustavuutta työhön, uudet työkaverit opettavat ymmärtämään, miten erilaisia tapoja on työskennellä, eri työpaikoista oppii uusia tapoja tehdä asioita ja kenties viedä hyviä käytänteitä seuraaviin työympäristöihin, erilaisissa ympäristöissä oppii paljon myös omasta tavastaan tehdä työtä.

Pirstaleinen työkokemus on vahvuus. Silloin on oppinut sosiaalisia taitoja monista ympäristöistä ja toiminut monien erilaisten ihmisten kanssa. Nämä ovat mitä parhaimpia ominaisuuksia pärjätä työelämässä.

Marianne Heinonen
Kirjoittaja työskentelee elinkeinopoliittisena asiantuntijana HPL:ssä