Työsuhdetärppi: Oppivelvollisuuden laajentaminen ja nuoret työntekijät

Uusi oppivelvollisuuslaki on tullut voimaan 1.8.2021, mutta hakeutumisvelvoitetta koskevia säännöksiä on sovellettu jo 2021 vuoden alusta. Oppivelvollisuuden laajentamista koskevan uudistuksen tavoitteena on, että jokainen nuori suorittaa toisen asteen koulutuksen. Näin ollen kaikki alle 18-vuotiaat ovat 1.8.2021 alkaen oppivelvollisuuden piirissä.

Velvoite hakeutua ja jatkaa toisen asteen koulutuksessa vaikuttaa käytännössä niihin nuoriin, jotka keväällä 2021 olivat perusopetuksen 9. luokalla. Mikäli nykyinen perusopetuslain mukainen oppivelvollisuus on päättynyt ennen 1.1.2021, henkilöä ei koske oppivelvollisuuden laajentaminen.

Toisen asteen opintojen huomioiminen työvuoroissa

Lakiin nuorista työntekijöistä on lisätty säännös oppivelvollisen nuoren työajan sijoittelusta. Lähtökohta on, että oppivelvollisuuden piirissä olevan nuoren työvuoroja ei saa sijoittaa päällekkäin läsnäoloa edellyttävän opetuksen kanssa. Työntekijän on ilmoitettava työnantajalle hyvissä ajoin, milloin hänen läsnäolonsa opinnoissa on välttämätöntä. Työntekijällä on oikeus kieltäytyä työvuorosta, joka estää hänen osallistumisensa opetukseen.

Peruskoulun suorittanut nuori voi kuitenkin jatkossakin tehdä esimerkiksi osa-aikaista työtä toisen asteen opintojen ohessa siltä osin kuin työ on nuorelle työntekijälle soveltuvaa.