Hallituksen panostukset työllisyyteen ilahduttavat

Henkilöstöpalveluyritysten liitto (HPL) on lähtökohtaisesti tyytyväinen tulevan hallitusohjelman työllisyyslinjauksiin sekä sen päätavoitteeseen nostaa työllisyys 75 prosenttiin. Työllisyyden parantaminen on hallituksen keskeisin keino rahoittaa menoja.

”Siksi onkin tärkeää, että sen toteutumista seurataan tarkasti ja tarvittaviin toimiin ryhdytään heti, jos työllisyysaste ei lähde nousemaan. Toivottavasti hallituksella on tarvittavia keinoja jo mietittynä tätä varten”, HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara painottaa.

Tässä työmarkkinatilanteessa HPL olisi kaivannut enemmän konkreettisia kirjauksia työllisyyspalveluiden uudistamisesta. Työllisyyspalveluiden uudistaminen on välttämätöntä ja sitä pitäisi tehdä yhdessä yksityisten yritysten kanssa.

HPL näkee positiivisena, että käynnistettävän sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on kannustaa nykyistä enemmän aktiivisuuteen ja työn tekemiseen.

”On ilahduttavaa, että hallitusohjelmassa osa-aika- ja keikkatyön vastaanottamista pyritään helpottamaan monin eri tavoin. Se on tärkeää työllistämisasteen nostamisen näkökulmasta, mutta myös esimerkiksi opintojen ja perhe-elämän yhteensovittamiseksi”, Tuliara toteaa.

On hyvä, että uudelleentyöllistymisen ja työttömyyden alun palveluiden parantaminen sekä työnhakijoiden henkilökohtaiset palvelutarpeet on huomioitu hallitusohjelmassa. Nämä ovat asioita, joita myös HPL esitti hallitusohjelmatavoitteissaan.

”Työllisyysasteen nostamisen kannalta on välttämätöntä, että nuorten työllistymistä tuetaan ja erityisesti nuorten miesten syrjäytyminen ehkäistään ja että osatyökykyisten työpanos saadaan hyödynnettyä”, Tuliara sanoo.

Kansainväliset osaajat avuksi

Hallitusohjelmassa otetaan kantaa myös työperäiseen maahanmuuttoon ja ulkomaista työvoimaa on tarkoitus lisätä nykyisestä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on tarkoitus perustaa laaja-alainen toimenpideohjelma. Valitettavasti saatavuusharkintaa ei kuitenkaan olla poistamassa.

”Onneksi ohjelmassa otetaan kuitenkin kantaa työperusteisten oleskelulupien käsittelyaikojen nopeuttamiseen, Suomen kansainvälisen edustusverkon vahvistamiseen ja kielikoulutuksen lisäämiseen”, Tuliara myötäilee.

Ilahduttavaa on myös laaja-alaisen toimenpideohjelman perustaminen edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja työperäisen maahanmuuton hallinnan siirtyminen työ- ja elinkeinoministeriöön (TEM).

Työllistymistä ei saa vaikeuttaa

Hallitusohjelmassa todetaan myös, että nollatuntisopimuksilla työskentelevien asemaa parannetaan. Nollatuntisopimusten tekemisen ehtoja on juuri kiristetty edellisen hallituksen aikana. Työelämässä on kuitenkin paljon tilanteita, joissa työn määrää ei etukäteen pysty ennustamaan ja nollasopimuksiakin tarvitaan. Nollatyösopimusten ehtoja kiristämällä saatetaan vaikeuttaa työllistymistä.

”Lisäksi on tärkeää säilyttää työelämälähtöisyys täsmä-, muunto- ja täydennyskoulutuksissa. Koulutuksen tavoitteena ei aina tarvitse olla tutkinto ja koulutuksia voivat järjestää muutkin kuin oppilaitokset”, Tuliara muistuttaa.

Lisätietoja:

Merru Tuliara
toimitusjohtaja
p. 040 562 6466
merru.tuliara@hpl.fi