Henkilöstöpalvelualan tammikuun liikevaihdossa taas kasvua

Vuoden 2019 tammikuu oli liikevaihdoltaan edellisvuotta korkeampi, kertoo HPL:n TOP 20 liikevaihtotiedustelu.

Henkilöstöpalveluyritysten liiton (HPL) vuoden ensimmäinen TOP 20 liikevaihtotiedustelun mukaan henkilöstöpalveluiden liikevaihto lisääntyi vuoden 2018 tammikuusta 7 prosenttia. Loppuvuodesta 2018 liikevaihto ei enää lisääntynyt edellisiin kuukausiin nähden. Sama ilmiö tapahtui myös vuonna 2017.

Vuoden alusta listalle nousi kolme uutta yritystä, joista yksi on Lisäpalvelu. Mistä luulet loppuvuoden liikevaihdon kasvun tasaantumisen tai jopa taantumisen johtuvan toimitusjohtaja Juha Kallioinen?

”Luulen, että toimialoissa on eroja. Esimerkiksi teollisuudessa, jonka parissa me toimimme, loppukesä ja syksy ovat ylivoimaisesti vuoden parasta aikaa. Jollain muilla aloilla tilanne voi olla toisin. Lisäksi väistämättä, jos kasvua on ollut useampi vuosi, vertailukohtakin kovenee. Aina ei voi olla kolmenkymmenen pinnan kasvua”, hän pohtii.

Kallioinen antaa kiitosta henkilöstölleen, joka on auttanut yritystä menestymään.

”Meillä on oikeat ihmiset oikeilla paikoilla. He osaavat ja ymmärtävät asiakkaiden toimialoja ja tarpeita ja tuottavat sellaisia palveluita, joita tarvitaan. Tärkeää on myös saada asiakas ymmärtämään se lisäarvo, joka saadaan, kun työhön löydetään juuri siihen sopiva henkilö”, hän painottaa.

Henkilöstövuokraus määrää tahdin

Tammikuussa 2019 liikevaihto kasvoi edellisen vuoden vastaavasta ajasta 7 prosenttia. Koko alan liikevaihdosta henkilöstövuokrauspalvelut kattavat 85 prosenttia.

Myös ulkoistus- ja alihankintapalveluiden liikevaihto kasvoi edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna 9 prosenttia. Ala on henkilöstövuokrauksen jälkeen suurin henkilöstöpalveluiden ryhmä.

Tammikuusta 2019 lähtien liikevaihtotiedustelussa uusina vastaajina ovat Lisäpalvelu, Bolt.Works Oy ja Kaiku HR Oy. Muutokset johtuvat yritysostoista.

Henkilöstöpalveluyritysten liitto (HPL) julkaisee kuukausittain henkilöstöpalvelualan TOP 20 liikevaihtotiedustelua, jota varten lukuja on kysytty alan 20 suurimmalta yritykseltä.

Lisätietoja:

Merru Tuliara
toimitusjohtaja, HPL
merru.tuliara@hpl.fi
p. 040 562 6466
@MerruTuliara