Uutiset

Henkilöstöpalvelualan yrityksillä on monipuolisia keinoja osaavan työvoiman löytämiseksi, luomiseksi ja tuomiseksi

Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL:n uusi puheenjohtaja Anu Ahokas haluaa lisätä dialogia suomalaisen työelämän kehittämiseksi. Erityisesti hän toivoo mielipideilmaston muuttuvan siten, että kansainväliset osaajat voivat tuntea olevansa tervetulleita Suomeen.

Pula osaavasta työvoimasta antaa alalle kasvun edellytyksiä.
– Rekrytoinnin vaikeutuessa muut yritykset kääntyvät henkilöstöpalvelualan ammattilaisten puoleen, sillä alamme yrityksillä on monipuolisia keinoja osaavan työvoiman löytämiseksi, luomiseksi ja tuomiseksi, toteaa Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL:n uusi puheenjohtaja, StaffPoint-konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas.

Osaavan työvoiman löytämiseksi alalla jo nyt käytössä olevien keinojen lisäksi myös uusia tapoja otetaan käyttöön jatkuvasti. Yksityisen ja julkisen työnvälityksen yhteistyötä olisikin kehitettävä. Osaamista luodaan ammatillisilla lyhytkoulutuksilla sekä toimimalla yhteistyössä eri tahojen, kuten TE-palveluiden, kuntakokeilujen, järjestökentän ja oppilaitosten kanssa. Tärkeässä roolissa on myös osaajien ja tekijöiden tuominen Suomeen eli kansainvälinen rekrytointi.
– Suomeen tullaan monista maista, mutta yhä useammin lähtömaa on Euroopan ulkopuolella, Ahokas muistuttaa.

Työelämän dialogia tarvitaan

Henkilöstöpalvelualan toimijat haluavat käydä aktiivista keskustelua siitä, mihin suomalainen työelämä ja yhteiskunta ovat menossa.
– Pandemian aikana moni on reflektoinut omia arvojaan ja pohtinut, mitä haluaa elämältään – ei pelkästään työelämältä. Työntekijät haluavat, että omat arvot kohtaavat työyhteisön arvot. Asiantuntijatyössä monet pohtivat työn merkityksellisyyttä ja haastavat näin työnantajia sekä yrityksiä kehittymään, Ahokas sanoo.
– Alana haluamme olla mukana käymässä tällaista dialogia merkityksellisemmästä työelämästä. Rekrytoinneissa se näkyy siten, että käymme työnantajan kanssa läpi organisaatiokulttuuria, yrityksen arvoja sekä syitä, miksi yritys on olemassa. Yrityksen palvelukseen siirtymistä pohtivat työntekijät haluavat myös tietää, voivatko he tässä yrityksessä saavuttaa tasapainon työn, perheen ja vapaa-ajan välillä.

Ahokas toivoo, että dialogi suomalaisen työelämän kehittämisestä lisääntyy ja mielipideilmasto muuttuu siten, että kansainvälisillä osaajilla on tervetullut olo Suomeen.
– Alamme tavoitteemme on, että kansainvälisten työntekijöiden ja heidän perheidensä asettautuminen sekä integroituminen yhteiskuntaan helpottuisi. Haluamme nähdä, että Suomea kehitetään suuntaan, jolla maasta saadaan kiinnostava kansainvälisille talenteille. Myös Suomessa jo olevien vieraskielisten saamiseksi työmarkkinoille pitää löytää keinoja.

 

Henkilöstöpalveluala mahdollistaa muiden yritysten kasvun

Monet yritykset mainitsevat tällä hetkellä kasvun esteeksi työvoimapulan. Tämän ratkaisemisessa henkilöstöpalveluyritykset voivat olla avuksi.
– Lisäksi näen, että alalla on merkittävä rooli tasa-arvoisemman työelämän rakentamisessa, sillä alallamme autetaan niin nuoria, ikääntyneitä, vieraskielisiä kuin osatyökykyisiäkin kohti työelämää, Ahokas sanoo.

Ahokas kuvailee asiakasyritysten yhä useammin kysyvän kokonaisvaltaisia ratkaisuja, oli kyse sitten ulkoistuksista tai uudenlaisesta otteesta työnantajamielikuvan kehittämiseen. Työvoiman välittämisen lisäksi alan yritysten rooli muuttuu kokonaisvaltaisemmaksi hr-ratkaisujen rakentajaksi ja yrityksen oman rekrytointiprosessin sekä työnantajakuvan kehittäjäksi.

Myös teknologinen kehitys ja digitalisaation kiihtyminen tarjoavat alalle paljon ratkaisuja, esimerkiksi erilaisten digitaalisten alustojen myötä työvoiman välittäminen on tehostunut.

 

HPL käy aktiivista vuoropuhelua eri foorumeilla

Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL:n agendalla on tänä vuonna erityisesti julkisen ja yksityisen työnvälityksen yhteistyön kehittäminen, työelämän tarpeiden huomioiminen koulutuspolitiikan ratkaisuissa sekä kansainväliseen rekrytointiin liittyvien asioiden helpottaminen.

Alan yritysten edunvalvojana HPL on Ahokkaan näkökulmasta arvostettu toimija, jota kuullaan monissa yhteyksissä.
– HPL käy aktiivista vuoropuhelua yhteiskunnan ja elinkeinoelämän eri foorumeilla. Haluamme osaltamme olla varmistamassa, että Suomen bruttokansantuote kasvaa jatkossakin ja osaava työvoima ei ole pullonkaula, uusi puheenjohtaja toteaa.