”Henkilöstöpalveluja tarvitaan taas”

Kauppalehti (20.1.2020) kirjoittaa henkilöstöpalvelualan näkymistä. Kirjoituksen mukaan henkilöstöpalvelujen näkymät näyttävät oikenevan loppuvuoden notkahduksesta, ja kysyntää luo työn kohtaanto-ongelma.

”Henkilöstöpalveluyritykset kertovat tasaantuneista näkymistä viime vuoden loppupuolen notkahduksen jälkeen. Etusyklistä alaa pidetään yritystalouden kuumemittarina, jonka kehitys kertoo myös yleisestä suhdanteesta.”

Artikkeliin haastatellun ManpowerGroupin toimitusjohtaja Matti Kariolan mukaan kysyntä alkoi hidastua, ja yritykset tulivat entistä varovaisemmiksi osaamisen hankkimisessa jo viime kesänä, kun yleinen kielteinen ilmapiiri tulevista talousnäkymistä alkoi levitä. Kariolan mukaan aivan viime aikoina on ollut havaittavissa, että yritykset ovat uskaltaneet jälleen toteuttaa aiempia suunnitelmiaan työvoiman lisäyksestä, kun pahimmat talouspelot eivät näytä toteutuvan ja kasvu jatkuu kohtalaisena.

Myös alan kasvuyhtiön Bolt Worksin toimitusjohtaja Ville Herva kertoo artikkelissa, että viime vuoden epävarmuus on hiipunut. Hervan mukaan rakentamisessa pahimmat maailmanlopun ennusteet hiipuivat ja kehitys näyttää melko normaalilta. Halpa raha on Hervan mukaan ajanut rakentamista jonkin verran, eikä alalla näytä tulevan mitään yleistä seinään törmäämistä.

Vielä marraskuussa henkilöstöpalvelualan tilanne näytti epävarmalta, ja HPL:n TOP 20 liikevaihtokyselyn mukaan pitkään jatkunut kasvu pysähtyi ainakin suurimmilla yrityksillä. HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan henkilöstöpalvelualan yrityksissä on kuitenkin myönteinen näkymä. ”Näemme, että palveluitamme tarjotaan ja niille on kysyntää. Vaikka talouskasvu yleisesti ottaen vähän hiipuu, meillä on samaan aikaan paljon työvoimapulaa ja paljon avoimia työpaikkoja, joihin ei löydy työntekijöitä”, kertoo Tuliara Kauppalehden artikkelissa. Tuliara myös arvioi, että alan taantumaherkkyyttä saattaa vähentää nykyinen tilanne, jossa työmarkkinoilla on samaan aikaan paljon avoimia työpaikkoja ja osaajapulaa.

Työllisyyskeinoista Matti Kariola pitää tärkeänä sitä, että esimerkiksi palkkatyötä, freelance-työtä ja yrittäjyyttä olisi mahdollista yhdistellä nykyistä vapaammin ilman tukisanktioita, Bolt Worksin Ville Herva kertoo toivovansa vauhtia ulkomaalaisten tekijöiden työlupa-asioiden helpottamiseen. Merru Tuliara nostaa artikkelissa esille mahdollisista keinoista työttömyysturvan porrastamisen ja julkisen työnvälityksen yhteistyön lisäämisen yksityisten yritysten kanssa.

 

Linkki artikkeliin Kauppalehden nettisivuilla >>