Henkilöstövuokrauksen ohella alan muiden palveluiden kysyntä kasvaa vauhdilla

Yritykset ovat vähitellen valmiita maksamaan rekrytoinnin palveluista, mutta kansainvälisesti katsoen rekrytointipalkkiot Suomessa ovat edelleen alhaisia ja ala vasta kehittymässä, toteaa Academic Workin toimitusjohtaja Laura Christie.

Henkilöstöpalveluiden liikevaihdon arvo oli toukokuussa 149,3 miljoonaa euroa. Vaikka liikevaihdosta merkittävin osuus, toukokuussa 126,7 miljoonaa euroa, tulee edelleen henkilöstövuokrauksesta, varsinkin rekrytointipalveluiden ja alan lisäpalveluiden, kuten valmennus-, koulutus- ja uudelleensijoittumispalveluiden, liikevaihto jatkaa huimaa kasvuaan. Rekrytointipalveluiden liikevaihdon arvo oli toukokuussa 6,0 miljoonaa euroa, kasvua vuoden takaiseen lukuun oli 57,6 prosenttia. Lisäpalveluiden liikevaihdon arvo oli toukokuussa 6,3 miljoonaa euroa luvun noustessa vuoden takaisesta peräti 101,5 prosenttia.

Rekrytointikäytännöt muuttuvat hitaasti. Aiemmin osaajan saamiseen riitti työpaikkailmoitus hyvällä näkyvyydellä.
− Nyt pitää valjastaa kaikki kanavat käyttöön. Ne asiakasyritykset, jotka tunnistavat markkinatilanteen, ovat valmiita maksamaan palvelusta, jolla saavat oikean osaajan ja myös henkilöstövuokrauksen tuoman joustavuuden. Kansainvälisesti katsoen rekrytointipalkkiot Suomessa ovat hyvin alhaisia, varsinkin kun puhutaan halutuista osaajista. Ala etenkin valkokauluspuolella on suhteellisen nuori ja tapa käyttää rekrytoijia ei ole vielä vakiintunut, kuvailee Academic Workin toimitusjohtaja Laura Christie.

Academic Workin kohderyhmä poikkeaa perinteisestä henkilöstövuokrausmarkkinasta siten, että kaikki tehtävät ovat niin kutsuttuja valkokaulustöitä ja isoin osa konsulteista uransa alkuvaiheessa tai alanvaihtajia.

Alanvaihto kiihdytetyn oppimisen mallilla

Suurimmat muutokset Academic Workissa viime vuosina koskevat uusia sisaryrityksiä, jotka täydentävät jo olemassa olevia palveluita. AW Academyssa on käytössä kiihdytetyn oppimisen koulutusmalli ja siellä on koulutettu jo yli 500 osaajaa IT- ja tekniikan aloille.
− AW Academyssa koulutetaan uran alkuvaiheessa olevia sekä alanvaihtajia. Vuonna 2020 avasimme myös kokeneisiin IT-konsultteihin keskittyvän Growd Collectiven, Christie kertoo.

Osaaville koodareille on aina kysyntää, mutta myös AW Academyn kautta saatavien alanvaihtajien laaja-alaista osaamista osataan arvostaa asiakasyrityksissä.
− IT-ala on aiemmin ollut hyvin homogeeninen iän ja sukupuolen suhteen, mutta alanvaihtajat tuovat toivottua diversiteettiä ja erilaisia taustoja, joita asiakkaat pystyvät hyödyntämään. Academyyn tullaan monenlaisilla taustoilla meribiologista opettajaan.

Sujuvat lupaprosessit Suomen valttikortiksi

Suomessa vallitsevan osaajapulan näkökulmasta on hölmöä, että täällä jo olevat ulkomaalaiset opiskelijat lähtevät valmistuttuaan, kun töitä ei löydy. Laura Christie haluaakin haastaa yrityksiä pohtimaan tarkasti, tarvitaanko kaikkiin tehtäviin suomen kielen osaamista. Usein vastaus on, että asiakasyrityksen puolesta ei tarvittaisi, mutta konsulttiyritysten omat asiakkaat puolestaan vaativat suomen kielen taitoja.
− Tätä olisi syytä kyseenalaistaa. Suomenkielinen on toki turvallinen valinta, mutta meillä on paljon hakijoita, jotka ovat tehneet tutkintonsa tai osan siitä Suomessa, ja heidät olisi tärkeä saada jäämään maahan.

Kyse ei myöskään ole pelkästään yritysten halukkuudesta.
− Myös oleskelu- ja työluvat on tehty hankalaksi. Vaikka olisi jo opiskellut Suomessa, pitää silti hakea työlupaa. Meillä ei maana ole juuri muita kilpailuvaltteja kuin sujuvat prosessit, kun olemme täällä maailman laidalla, Christie muistuttaa.

Academic Workin avoimiin työpaikkoihin tulee jonkin verran hakijoita ulkomailta, mutta ulkomaalaista rekryttäessä asiakkaan pitäisi pystyä varautumaan yli puoli vuotta kestävään prosessiin – mihin puolestaan harva asiakas on valmis.
− Erityisasiantuntijoille on nyt luvattu nopeampia käsittelyaikoja. Seuraamme mielenkiinnolla tämän uudistuksen toteutumista. Migrin resurssit kuitenkin huolettavat – vaikka lainsäädäntö sallii ja tahtotilaa löytyy pikakaistan käyttöönottoon, sen toteutus ei onnistu ilman käsittelijöitä.

Ukrainan tilanne on Academic Workissa näkynyt lähinnä välillisesti yleisen taloustilanteen kautta. Ukrainalaisia hakijoita Academic Workiin on hakeutunut vain joitakin. Omaan toimistoon on palkattu yksi ukrainalainen.

Christie suhtautuu tulevaan luottavaisin mielin.
− Academic Work aloitti suomessa vuoden 2008 finanssikriisin aikaan. Kriiseistä huolimatta monilla asiakkailla liiketoiminta jatkuu ja tekijöitä tarvitaan.

Liikevaihtokatsaus toukokuu 2022>>

 

Lisätietoja:
HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara, puh. 040 562 6466, merru.tuliara@hpl.fi