Osaajapula on iso ongelma yrityksille

Jo lähes 70 % yrityksistä kohtaa rekrytointivaikeuksia.

EK:n yrityskyselyn mukaan osaajapula koskettaa yrityskenttää odotettuakin laajemmin. Ilmiö kärjistyy asemansa jo vakiinnuttaneissa pitkän linjan pk-yrityksissä, jotka muodostavat elinkeinotoiminnan kivijalan eri puolilla Suomea.

Tilanne näkyy myös henkilöstöpalvelualan yrityksissä eri puolilla Suomea.

”Näen osaajapulan kärjistymisen päivittäin. Vaikutukset osuvat koko kansantalouteen. Esimerkiksi teollisuusalan yritykset eivät välttämättä halua tehdä edes tarjouksia tai tavoitella uusia tilauksia, jos eivät voi luottaa siihen, että pystyvät myös toimittamaan tilaukset. Tämä edellyttäisi varmuutta siitä, että saatavilla on riittävästi tekijöitä ja osaajia”, kertoo Kirsi Naamanka Kilta Henkilöstöpalvelu Oy:sta, joka on rekrytointipalvelujen markkinajohtaja Päijät-Hämeen alueella.

”Moni yritys ratkaisee ongelmaa ostamalla työtä ulkomaisena alihankintana. Verotulojen menetyksen lisäksi vaarana on yritystoiminnan painopisteen siirtyminen yhä enemmän Suomen ulkopuolelle. Ei kannata investoida Suomeen, jos koneet ovat vajaakäytössä osaajapulan vuoksi.”

Ongelman ratkaisu vaatii Naamangan mukaan laajaa keinovalikoimaa.

”Kannustinloukut olisi purettava, tuloverotusta on laskettava ja työttömyysjaksot pitäisi saada minimoitua. Koulutussektorin pitäisi tehdä rohkeampia valintoja ja reagoida paljon ketterämmin: suunnataan koulutusta sinne, missä on paljon työpaikkoja ja karsitaan sieltä, missä on paljon työttömyyttä. Nämä valinnat eivät osu oikeaan, elleivät yritykset pääse nykyistä konkreettisemmin vaikuttamaan koulutuksen sisältöön ja valintoihin.”

EK:n pk-johtaja Jouni Hakala haluaa nostaa kunnianhimon tasoa työllisyystoimissa.

”Työllisyysaste on saatava yli 75 prosentin. Pk-sektori on avainasemassa tuon tavoitteen saavuttamisessa. Osaavien ihmisten saatavuus on jo pullonkaula yritysten kasvulle. Nyt tarvitaan niin kannustinloukkujen purkamista, tarveharkinnan poistamista ulkomaiselta työvoimalta kuin syvempää vuoropuhelua koulutuksen ja yritysten välille osaajapulan lievittämiseksi.”

EK:n yrityskyselyyn vastasi touko-kesäkuussa 2018 yhteensä 547 yritysjohtajaa ja yrittäjää.

Katso lisätietoja EK:n yrityskyselystä >>