Uutiset

Rekrytoija auttaa yrityksiä menestymään

Rekrytointi on haastavaa ja sen onnistuminen on organisaatiolle äärimmäisen tärkeää. Rekrytointiprosessin tavoitteena on löytää tehtävään mahdollisimman hyvä työntekijä ja työntekijälle mahdollisimman hyvä työ.

Rekrytoijat Jati Meling RTJ-siivous ja Canvas Henkilöstöratkaisuista sekä Wilma Vilen Studentworkilta painottavat rekrytointiprosessin suunnittelun tärkeyttä. Melingin mukaan prosessiin ei ole olemassa valmista kaavaa, jonka mukaan rekrytoinnin voisi viedä läpi.

”Heti toimeksiannon alussa on mietittävä, mikä on rekrytointiprosessin haluttu lopputulos ja koko prosessi rakennetaan sen mukaan. Rekrytoijan on hyvä herättää keskustelua rekrytoivan yrityksen kanssa, koska myös yritys voi oppia rekrytointiprosessissa”, hän toteaa.

Myös työnhakijat on otettava prosessissa huomioon. Vilenin mielestä työnhaun pitää olla mutkatonta, eikä hakemisessa saa olla pullonkauloja, jotka uuvuttavat hakijan niin, että esimerkiksi hakukaavakkeen täyttäminen jää kesken. Myös Meling painottaa, että kaikki hakijat on otettava huomioon rekrytointiprosessissa.

”Monesti näin digiaikana unohdetaan, etteivät kaikki esimerkiksi osaa ilmaista itseään kirjallisessa muodossa, jolloin on hyvä miettiä erilaisia tapoja hakea työpaikkaa”, hän painottaa.

”Hakijakokemuksella on myös iso merkitys yrityksen brändiin. Mielestäni ajantasainen ja aktiivinen viestintä sekä hakijoiden että asiakkaiden suuntaan on kaiken a ja o”, Vilen toteaa.

Myös Meling painottaa tiedottamisen ja viestimisen tärkeyttä prosessin aikana.

”Tiedottamisen on pelattava koko prosessin ajan, jotta työnhakija saa tarpeelliset tiedot, oli lopputulos mikä tahansa. Yhtä lailla tiedotetaan prosessin aikana asiakasta, missä mennään, ja mikä on tilanne”, Meling toteaa.

”Lisäksi aikataulussa on pysyttävä, vaikka monta palloa onkin ilmassa yhtä aikaa ja liikkuvia osia riittää”, Vilen lisää.

Rekrytoinnin ammattilainen osaa hommansa

Hyvässä rekrytoijassa yhdistyy Vilenin mielestä palvelualttius, mukautumiskyky sekä myös kova kuori yhdistettynä hyviin vuorovaikutustaitoihin.

”HR-alaa pidetään monesti pehmeänä alana, mutta kyllä tässä joutuu välillä koviin paikkoihin, kun joutuu romuttamaan jonkun haaveet työpaikasta, ehkä useammankin kerran”, Vilen sanoo.

Melingin mukaan hyvällä rekrytoijalla on oltava samanlaisia piirteitä kuin huippumyyjällä.

”Hyvän rekrytoijan on osattava kuunnella ja kysyä oikeita kysymyksiä, joiden avulla pääsee lähemmäksi tarpeita ja motiiveja. Hyvän rekrytoijan on oltava aina avoin, reilu, ihmisläheinen sekä hyvillä sosiaalisilla taidoilla varustettu”, hän luettelee.

Ammattilaisen käyttäminen rekrytoinnissa auttaa asiakasta keskittymään omiin tehtäviin ja liiketoimintaan.

”Rekrytointiprosessi on kokonaisuudessaan haastavaa ja moniulotteista. Alan ammattilaisilla on osaamista ja kokemusta sekä kykyä mukautua eri tilanteisiin. Rekrytoijilla on myös tietoa eri alojen ja eri paikkakuntien työnhakijoiden markkinatilanteesta”, Meling painottaa.

”Me olemme prosessin asiantuntijoita, jotka ovat tehokkaita, tunnemme osaajien arvon ja osaamisen sekä mahdolliset piilokyvyt. Lisäksi olemme laadukkaita ja tuotamme myös arvoa sitä kautta yritykselle, sillä aina ei muisteta, että hyvin hoidettu rekrytointi on tärkeä osa myös työnantajamielikuvaa”, Vilen muistuttaa.

Monipuolinen henkilöstöpalveluala -sarjassa kerrotaan alan tarjoamista työelämään liittyvistä palveluista.