Saammeko esitellä: hallituksemme puheenjohtaja Matti Kariola

Hallituksemme 12 jäsenestä on esittelyvuorossa ensimmäisenä puheenjohtaja Matti Kariola. Mikä saa hänet innostumaan hallitustyöskentelystä? Entä mistä kiireinen toimitusjohtaja nauttii vapaa-ajallaan? Tutustu puheenjohtajaamme.

”Lapsena haaveilin erilaisista ammateista aina lääkäristä lakaisukoneenkuljettajaksi – riippuen siitä, mikä työ milloinkin ruokki nuoren pojan mielikuvitusta. Henkilöstöpalvelualalle päädyin houkuttelun kautta.

Työskentelen tällä hetkellä henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin Suomen ja Baltian toimitusjohtajana. Nykyisessä tehtävässäni minua motivoi työn aito vaikuttavuus: tarjoamme työntekijöille merkityksellisiä ura- ja etenemismahdollisuuksia. Samalla autamme yrityksiä menestymään ja kasvamaan.

Olen ollut HPL:n hallituksessa mukana vuodesta 2017 lähtien, koska koen tärkeänä, että henkilöstöpalveluala tunnustetaan Suomessa merkittävänä osana toimivaa ja menestyksekästä työelämää.

Vapaa-ajallani nautin ulkoilusta, ja vietän aikaa liikunnallisten harrasteiden parissa.”

*Hallituksemme vahvistaa mm. toimintamme suuntaviivat ja vastaa taloudestamme, käsittelee jäsenhakemukset sekä valvoo jäsenpalveluidemme tasapuolisuutta ja tehokkuutta.  Hallituksemme toimikausi on kalenterivuosi.