Uudenlaista palvelua yrittäjille ja pienyrityksille

Loppukeväästä aloitti toimintansa Työllistä taidolla -palvelu, jonka palvelut on suunnattu yrittäjille ja pienyrityksille.

Työllistä taidolla on maksuton palvelu, jossa yrittäjä saa neuvontaa työvoiman hankkimisesta ja työnantajuudesta. Palvelun tavoitteena on auttaa yrittäjää pääsemään eteenpäin työntekijän hankkimisessa, jotta mahdolliset työsuhteet tai sopimussuhteet alkaisivat hyvin.

HPL:n jäsenyritys Cimson Henkilöstöpalvelut on mukana tarjoamassa palveluita yrittäjille.

”Meidän tehtävämme on kouluttaa ja valmentaa yrittäjää tai yritystä työllistämiseen sekä opastamaan työn hankkimiseen liittyvissä kysymyksissä”, toimitusjohtaja Mika Lallukka Cimsonilta selittää.

Asiantuntijapalveluun kuuluu alkukartoitus, henkilökohtainen neuvonta ja loppusparraus. Palvelun kesto asiakkaalle on 2-5 tuntia.

”Mukaan pääsyn edellytys on se, että kyseessä on pienyritys tai yksinyrittäjä, jolle työllistäminen on ajankohtaista tai suunnitteilla. Pieneksi yritykseksi lasketaan alle 10 henkilöä työllistävät. Lisäksi yrityksellä on oltava Y-tunnus”, Lallukka kertoo.

Palvelusta hyötyvät eniten yritykset, joiden yrittäjillä ei ole vielä paljoa kokemusta työn hankkimisesta tai työnantajuudesta. Palvelut ovat valtakunnallisia.

”Mukaan haluavan yrittäjän tulee käydä ilmoittautumassa palveluun. Se onnistuu esimerkiksi Cimsonin verkkosivulla olevien ohjeiden avulla”, Lallukka muistuttaa.

Lisätietoja palvelusta:

Työllistä taidolla (te-toimisto.fi) >>

Työllistä taidolla (cimsonhp.fi) >>

Kuva: Cimson Henkilöstöpalvelut