Vauhdilla muuttuva vähittäiskauppa hyötyy henkilöstöpalveluyrityksen kumppanuudesta

Parhaimmillaan kumppanuus näkyy jo yritysten strategiassa. Henkilöstöpalveluyritys tuo joustoa ja auttaa yritystä keskittymään oman liiketoimintansa tärkeimpiin osa-alueisiin.

Koronapandemian alettua lounas- ja muiden ruokaravintoloiden myynti tyrehtyi, mutta edelleen ihmisten piti syödä. Kotona syötävä ruoka ostettiin ruokakaupoista, jonne ei kuitenkaan haluttu mennä paikan päälle. Heti pandemian alkuvaiheessa ruoan verkkokauppa siis kasvoi räjähdysmäisesti.
– Kaupoille äkillinen kasvu oli melkoinen haaste, kun jakelukanavia ei ollut valmiina. Olimme siinä vaiheessa kumppanina ja hankimme henkilökuntaa kerääjiksi nopealla aikataululla, vähittäiskaupan alalle työvoimaa välittävän Joblinkin toimitusjohtaja Antti Kimpimäki kuvailee pandemian alun tilannetta.

Vähittäiskaupan ala oli muuttunut jo ennen pandemiaa.
– Kun kauppojen aukioloajat vapautettiin, työvoiman tarve kasvoi. Ihmisten ruokatottumukset ovat myös muuttuneet ja tuotevalikoima on kasvanut. Tietojärjestelmien käyttö kaupoissa on lisääntynyt ja lisäpalveluita, kuten pakettipalveluita, on tullut lisää. Henkilökunnalta vaaditaan jatkuvasti monipuolisempaa osaamista ja samaan aikaan työvoiman saatavuus on heikentynyt, Kimpimäki kertoo.

Ruoan ostaminen verkosta jäi monille kuluttajalle tavaksi. Vähittäiskaupan pitää nyt ja jatkossakin pystyä palvelemaan kuluttajaa joustavasti keräämällä ja toimittamalla tilauksia, joiden määrää ei tiedetä vielä edellisenä päivänä.
– Perinteinen työvuorosuunnittelu ei taivu tällaiseen, vaan kauppa tarvitsee henkilöstöpalvelualan tuomaa joustavuutta, toteaa Kimpimäki.
– Kaupan ei myöskään kannata kasvattaa omia resurssejaan sellaiseksi, että pystyisi vastaamaan joka sairaslomatuurauksen tarpeeseen. Yritykselle tärkeintä on pitää omissa käsissään ydinporukka ja keskittyä sen kehittämiseen, kun taas kumppanina voimme hoitaa osan tehtävistä.

Työvoimapula näkyy kaupan alalla

Työntekijöitä on kaupan alalle hankala saada, mutta Antti Kimpimäen mukaan henkilöstöpalveluyrityksillä on tiettyjä etuja verrattuna kauppojen omaan rekrytointiin.
– Rekrytointi on päätyömme ja prosessit ovat käynnissä jatkuvasti. Tärkein rekrytointikanava on omat työntekijät. Heistä täytyy pitää hyvää huolta, jotta he suosittelevat yritystämme työpaikkana. Käytämme laajasti eri kanavia, etsimme jatkuvasti uusia sekä seuraamme, mikä kanavista toimii ja mikä ei.

Joblinkissä työsuhteita on kaikenlaisia – keikkatyötä, määräaikaisia ja vakituisia tuntisopimuksella.
– Toimimme asiakkaan tarpeen mukana, mutta jos mahdollista, teemme aina tuntisopimuksen. Toki keikkatyön tekijät ovat suurin ryhmä.

Myös kaupassa työskentelevät ihmiset ovat erilaisia kuin joskus aiemmin.
– Työntekijöillä on tarve vapauteen ja joustavuuteen. Nykyään halutaan vapautta elää ja tehdä niitä asioita mistä tykkää. Välillä halutaan tehdä tiliä, sitten lähdetään pidemmälle reissulle. Meidän kauttamme voi suunnitella itse, koska tekee töitä ja koska ei.

Kaupan alalla monesti työskennellään vain osa työurasta. Tyypillisesti kaupan alan vuokratyöpaikka on hyvää osa-aikatyötä opiskeluiden oheen iltaisin ja viikonloppuisin. Ala sopii monelle myös työuran lopussa.
– Meillä on myös eläkkeelle jääneitä, jotka käyvät toisinaan tekemässä keikkaa, vaikkapa lomamatkarahojen verran.

Työ kaupan alalla on monille ensimmäinen työpaikka. Henkilöstöpalveluyrityksen kumppanuus onkin kaupalle helppo rekrytointikanava, sillä keikkalaisena aloittanut voi päästä kauppaketjujen omiin koulutusjärjestelmiin ja suoraan asiakkaalle töihin. Kimpimäki kertoo, että muutama alasta heillä innostunut on päätynyt kauppiasvalmennukseenkin.

Kumppanuuden merkitys on ymmärretty

Antti Kimpimäen mukaan vähittäiskauppa on alkanut tunnistaa henkilöstöpalvelualan merkittävyyden kaupan näkökulmasta. Tämän myötä myös kaupan omat työntekijät hyväksyvät aiempaa paremmin sen, että osa kollegoista tulee henkilöstöpalveluyrityksen kautta.
– Aiemmin vuokratyöntekijöiden on ajateltu vievän omat työpaikat, mutta nyt on opittu luottamaan siihen, että vuokratyöntekijät tulevat auttamaan, kun tarvitaan.

Joblink on kasvanut viime vuodet tasaisesti. Toistaiseksi Joblinkin palveluita on ollut tarjolla Suomen isoissa kasvukeskuksissa. Seuraavaksi kasvua haetaan laajentamalla maantieteellisesti, kasvukeskusten ulkopuolelle. Kasvun mahdollisuuksia on myös uusien ketjujen kumppanuuksissa. Ainakin toistaiseksi Joblink pitää fokuksen vähittäiskaupassa.
– Kasvun takana on, että asiakkaiden luottamus meidän toimintaamme kohtaan on kasvanut ja kumppanuuden merkitys on ymmärretty ja se näkyy jo yritysten strategiassakin, Kimpimäki kuvailee.