Uutiset

Vuoden 2001 työsopimuslaki mullisti henkilöstöpalvelualan toiminnan

Konsulttina toimivalla Petri Ahosella on pitkä kokemus henkilöstöpalvelualalta. Ahosen mukaan vuonna 2001 voimaan tullut työsopimuslaki on parasta, mitä alalle on tapahtunut 2000-luvulla.

Petri Ahonen päätyi HPL:n hallitukseen ensimmäisen kerran vuonna 1998.

”Henkilöstövuokrauksen parissa työskentelyn aloitin 1.3.1996”, Ahonen muistelee.

Paljon on muuttunut vuosien varrella. Ahosen mukaan hallitustoiminta oli hyvin rationaalista 20 vuotta sitten.

”Kierrätimme samaa agendaa ja pöytäkirjaa monta kertaa peräkkäin”, hän nauraa.

”Liittohan oli siihen aikaan vielä yhdistyspohjainen, eikä se ollut ammatillisesti niin vahva. Alalla oli paljon yksityisyrittäjiä, kansainväliset toimijat rantautuivat Suomeen vasta myöhemmin. Kaikki viitekehykset yhtenevistä käytänteistä puuttuivat vielä tuohon aikaan kokonaan”, Ahonen kertoo.

Vuosittain liittokokouksen yhteydessä pidetyt seminaarit olivat jo silloin tärkeitä tilaisuuksia, joissa keskusteltiin alasta ja sen tulevaisuudesta.

Suhteet ay-liittoihin paranivat

”Työsopimuslaki uudistettiin vuonna 2001. Moni kuvitteli, että henkilöstövuokrausbisnes loppuu siihen, mutta ajan saatossa on nähty, että se olikin alalle hyväksi, koska se tuo vuokratyöntekijät tasa-arvoiseen asemaan suhteessa muihin työsuhteisiin”, Ahonen painottaa.

Silloiset yhdistyksen toimijat osallistuivat aktiivisesti työsopimuslain valmisteluun.

”Myös suhteet ay-puoleen olivat tulehtuneet, sillä työsuhdekäytännöt olivat 2000-luvullle tultaessa sekaisin. Työsopimuslaki oli ensimmäinen askel toimialan identiteetille”, hän summaa.

Henkilöstöpalvelualan maineen parantamiseksi tehtiin päätös auktorisoinnin rakentamisesta. Sen eteenpäin vieminen oli Ahosen mukaan pitkä prosessi, koska sillä oli suora vaikutus yritysten toimintaan, mutta se vaikutti positiivisesti myös HPL:n ay-suhteisiin.

”Mielestäni auktorisoinnilla oli iso vaikutus siihen, että alan yritysten nähtiin noudattavan lakeja ja tekevän asiat oikein”, hän pohtii.

Hartwall-areena vaikutti myös henkilöstöpalvelualaan

Mitä yhteistä on Hartwall-areenalla ja henkilöstövuokrauksella? Ahosen mukaan paljonkin.

”Hartwall-areenan rakentaminen oli yksi uraauurtavista hankkeista, joilla oli suuri vaikutus henkilöstövuokraukseen. Areena nimittäin ulkoisti koko henkilöstön kokonaisvaltaisesti. Hoidimme silloin heidän rekrytointinsa, työsuhteensa ja lisäksi koko kompleksia varten rakennettiin omamiehitysjärjestelmä”, hän muistelee.

Hankkeella oli myös vetovoimaa, sillä kevään aikana hakemuksia suorastaan tulvi. Haasteltavia ihmisiä oli 6000 – 7000 ja yhteensä ihmisiä otettiin töihin 700 – 800 henkeä, joista suurin osa oli osa-aikaisia. Koska Hartwall-areenalla tarvittiin ammattitaitoisia osa-aikaisia työntekijöitä, jotka pystyivät käyttämään ICT-järjestelmiä, yhdistivät eri alojen yritykset voimansa ja rakensivat työpoolin.

”Mukaan lähti matkatoimistoja, kuljetus- ja lentoyhtiöitä, joilla kaikilla oli tarjota osa-aikaisia töitä. Me rakensimme näistä paloista kokopäiväisiä työsuhteita, jonka avulla osaajat saatiin pidettyä talossa”, Ahonen muistelee ylpeänä.

Elävä tykinkuula

Ahosella on kokemusta myös erikoisista rekrytoinneista, mutta ehdottomasti eksoottisimpana rekrytointinaan hän pitää elävää tykinkuulaa taikuri David Copperfieldin esitykseen.

”Kaikki haastateltavat sekä oma väkemme, minä mukaan lukien, jouduimme allekirjoittamaan ison pinon salassapitosopimuksia. Tosin, tykinkuulaksi rekrytoitu henkilö joutui allekirjoittamaan vielä isomman pinon paperia”, Ahonen naureskelee.

Rekrytointi oli onnistunut, sillä Ahosen mukaan eläväksi tykinkuulaksi rekrytoidun matka jatkui edelleen Copperfieldin seurassa ainakin vielä Moskovan esityksiin.

“Ja tärkeintä tietenkin ‘she is still alive & going strong’”, Ahonen päättää.

Pääkuva on otettu HPL:n liittokokouksessa vuonna 2011. Kuvassa Petri Ahosen kanssa Minna Vanhala-Harmanen.