Yksityinen työnvälitys haluaisi yhdistää työnhakijoita ja työpaikkoja ripeästi – tiedot työnhakijoista eivät välity julkiselta puolelta

Julkisella työnvälityksellä on monopoliasema työnhakijoiden tietoihin. Yksityinen työnvälitys tarvitsee osaajapulan vallitessa kuumeisesti lisää työnhakijoita tuhansiin avoimiin työpaikkoihin. Pääsy työnhakijatietoihin helpottaisi kohtaantoa, kun henkilöstöpalveluyritykset saisivat käyttää osaamistaan työn ja tekijöiden yhdistämisessä.

Henkilöstöpalveluyritysten liitto HPL teki syyskuussa jäsenyrityksilleen kyselyn yhteistyöstä TE-toimistojen kanssa. Kyselyn perusteella henkilöstöpalveluyritykset toivovat varsinkin nyt osaajapulan vallitessa saavansa enemmän ja nopeammin tietoa työttömistä työnhakijoista oman alueensa TE-toimistoilta – siitäkin huolimatta, että yhdeksän kymmenestä kyselyyn vastanneesta yrityksestä koki saaneensa TE-toimistoista myös työnhakijoita, joiden motivaatio työpaikan saamiseksi on ollut riittämätöntä.

Tällä hetkellä TE-toimistojen virkailijat seulovat ja esittelevät pyydettäessä ja ehtiessään yksittäisiä työnhakijoita henkilöstöpalveluyrityksissä vapaana oleviin tehtäviin. Tällainen palvelu on alan yritysten tarpeisiin usein liian hidasta ja lisäksi tällä tavoin toimittaessa virkailijat tekevät turhaan osan siitä työstä, jonka henkilöstöpalveluyritykset tekevät joka tapauksessa myös itse. Työnvälityksen nopeudella on suuri merkitys, sillä jos jokainen työttömyysjakso lyhenisi päivänkin, yhteiskunta säästäisi valtavasti.

Vaikka TE-toimistojen työnhakijaesittelyistä on hyötyä, henkilöstöpalveluyritykset haluaisivat TE-toimistoilta myös enemmän työnhakijoiden yhteystietoja ilman tarkkaa, tehtäväkohtaista seulontaa. Alan yrityksissä paikkoja on avoinna useita ja uusia paikkoja avautuu jatkuvasti. Yrityksissä on taitoa tunnistaa osaamista hyvin laajasti sekä myös mahdollisuuksia järjestää lyhytkoulutuksia suoraan avoimien paikkojen osaamistarpeisiin. Lisäksi yritykset joka tapauksessa selvittävät itse hakijan osaamisen ja motivaation ennen palkkausta, joten sama työ tehdään monesti kaksi kertaa.

Työnvälitys nopeutuisi huomattavaksi, jos yksityisen työnvälityksen toimivat pääsisivät katsomaan työnhakijatietoja ajan tasalla olevasta työnhakijarekisteristä. Tiettyjä rajauksia tietoihin toki tietosuojasyistä tarvitaan ja tarvittaessa työnhakija voisi itse päättää suostumuksesta tietojen näyttämiseen. Tarvitaan kuitenkin suora tapa ottaa työnhakijaan yhteyttä, sillä työnvälitys on luonteeltaan nopeatempoista. Rekisterillä ei tarkoiteta erillistä, vapaaehtoista cv-pankkia, jollainen uudessa Työmarkkinatori-palvelussakin on. Jäsenyritystemme kokemusten mukaan tiedot tällaisissa erillisissä palveluissa eivät ole ajantasaisia, hakijoita on niissä vähän ja alustan kautta jätettyihin yhteydenottopyyntöihin ei vastata.

Työnhakijoiden motivaatiota voidaan parantaa palveluilla

Kyselystä kävi ilmi, että osalla työnhakijoista on selkeästi haasteita hakea töitä ja motivaation puutetta ottaa töitä vastaan. Tämä voi johtua monestakin syystä. Töiden vastaanottamiseen liittyvät kannustinloukut ovat yksi asia, mutta osa työnhakijoista voi olla myös epävarma omasta osaamisestaan tai siitä, miten töitä pitäisi lähteä hakemaan.

Hallitukselta on kaivattu jo pidemmän aikaa vaikuttavampia työllisyystoimia. Aiemmin hallitus on esitellyt niin kutsutun pohjoismaisen työnhaun mallin, joka velvoittaisi työtöntä työnhakijaa hakemaan tietyn määrän työpaikkoja kuukaudessa. Viime viikolla uutisoitiin, että hallitus kaavailisi työttömyysturvan muutoksina ansioturvan euroistamista, omavastuupäivien lisäämistä ja lomakorvausten jaksottamista.

– On hyvä, että työnhakijoita tavataan enemmän ja heitä aktivoidaan työnhakuun. Nämä viime viikolla uutisoidut työttömyysturvan muutosesityksetkin tuovat toki säästöjä. Kaipaamme kuitenkin myös sellaisia muutoksia, joilla työnhakijoiden motivaatiota saataisiin parannettua. Kun motivaation puute johtuu epävarmuudesta oman osaamisen suhteen tai työnhaun vaikeudesta, sitä voidaan lisätä esimerkiksi osaamiskartoitus-, lisäkoulutus- tai työnhakupalveluiden avulla ja näitä palveluita tulisikin lisätä,  HPL:n toimitusjohtaja Merru Tuliara toteaa.

Kysely toteutettiin syyskuussa 2021 ja siihen vastasi 53 HPL:n jäsenyrityksen edustajaa ympäri Suomea.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Merru Tuliara
puh. 040 562 6466
merru.tuliara@hpl.fi